Oletko koskaan pysähtynyt miettimään, miksi Jumala rakasti Jaakobia, mutta vihasi Eesauta (Room. 9:13). Syy ei voi olla se, että Jaakob olisi ollut jotenkin parempi tai hurskaampi kuin veljensä Eesau. Jaakob ei nimittäin ollut likimainkaan täydellinen. Itse asiassa hän oli petturi (1. Moos. 25: 27-34). Jaakobilla oli kuitenkin yksi ominaisuus, jota Jumala erityisesti arvosti. Jaakob antoi suuren arvon Jumalan lupauksille – esikoisoikeudelle ja Jumalan siunaukselle, kun taas Eesau ei niistä välittänyt. Eesau oli omavoimainen. Hän oli taitava metsästäjä, joka koki pärjäävänsä omassa voimassaan, eikä tajunnut sitä, että Jumala armossaan hänellekin riistan antoi.

 

Palatessaan pitkään kestäneeltä pakomatkaltaan kohtaamaan pettämänsä veljen Eesaun, Jaakob paini Jumalan kanssa koko yön (1. Moos. 32: 22-32). Hän koki Jumalan siunauksen niin tärkeäksi elämässään, että hän ei suostunut luovuttamaan eikä päästämään painikumppaniaan lähtemään, ennen kuin tämä siunaisi hänet. Lopulta Jumala siunasi hänet. Ja mikä valtava vaikutus tuolla siunauksella olikaan Jaakobin elämässä. Jumala oli hänen kanssaan hänen kaikilla teillään. Jumala varjeli häntä ja synnytti hänestä kokonaisen kansakunnan, Jumalan omaisuuskansan, Israelin, jonka kautta Jumala on siunannut koko maailmaa.

 

Minua puhuttelee tuo Jaakobin asenne. Hän piti Jumalan siunausta niin tärkeänä, että ei voinut elää ilman sitä. Ja kuinka tuo siunaus vaikuttikaan Jaakobin elämässä! Eivät mitkään inhimilliset kyvyt, ihmissuhteet tai voimavarat olisi pystyneet tuomaan tuollaista siunausta Jaakobin elämään, kuin minkä Jumalan siunaus toi. Se ei ollut Jaakobin erinomaisuuden ansiota, vaan yksin Jumalan ansiota. Janotkaamme ja pyytäkäämme mekin sitä, että Jumala saisi siunata meidät ja elämämme. Silloin voimme olla siunauksena myös toisille.